Tietoa meistä

MATD on suomalainen popduo, jonka muodostavat muusikot Marcos Kuusjärvi ja Veli Eronen. Yhtye otti nykyisen nimensä vuonna 2020 ja yhdistää musiikissaan suomalaisen ja kansainvälisen soundin. MATD:n kappaleissa kuuluu vahva rock-asenne, jota on maustettu popin tarttuvuudella ja eri musiikkityylien elementeillä.

Duo on tehnyt yhteistyötä useiden muusikoiden kanssa ympäri maailmaa. Ennen nykyistä kokoonpanoa heidät tunnettiin nimellä Max and the Ducks (2009–2020). Yhtye saavutti yhteensä yhdeksän kappaletta Suomen viralliselle latauslistalle, joista suurin menestys oli "Who The Fuck Is Alice" — heidän ainoa listaykkösensä vuodelta 2014. Toinen merkittävä saavutus oli Sveitsin Euroviisukarsinnoissa mukana ollut "This Bond Is Tight", joka sijoittui parhaimmillaan toiseksi vuonna 2015.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita